Lauantaina 4.5.2019 klo 11-15 järjestetään jälleen koko perheen Viikinkipäivä-tapahtuma Eurassa. Tapahtumapaikkana on Esihistorian opastuskeskus Nauravan lohikäärmeen piha-alue ja sisätilat. Tapahtumassa on torimyyntiä, muinaistekniikkanäytöksiä, opastettuja kierroksia näyttelytilassa, Mikko Moilasen viikinkimiekka-aiheinen luento yms.
Myynnissä olevat tuotteet ovat viikinkiajan hengen mukaisia. Myynnissä on mm. luu- ja sarvitöitä, koruja, saviastioita, villalankoja sekä sepän tuotteita. Sateen sattuessa myyntikojut ovat Lounasravintola Idyllin tiloissa.
Opastuskeskuksen näyttelyt käsittelevät viikinkiajan Euraa sekä Luistarin kalmiston uusia tutkimuksia. Päivän aikana voi tutustua opastetusti näyttelyihin (klo 11 sekä 13). Opastettu kierros käsittelee arjen elämää tuhat vuotta sitten.
Klo 11-13 välisenä aikana on mahdollisuus valmistaa spiraalikoru korumuotoilija Annaleena Soinin opastuksella pientä materiaalimaksua vastaan. Klo 12 FT, arkeologi, seppä Mikko Moilanen luennoi viikinkiajan miekoista Lounasravintola Idyllin tiloissa. Lisäksi Härkänummen viikinkikylän väkeä on paistamassa herkkuja nuotiolla (säävaraus). Lounasravintola Idyllistä voi ostaa pikkusuolaista sekä kahvia ja leivonnaisia päivän aikana. Tapahtumaan on vapaa pääsy, ja sen järjestää Euran kunta/kulttuuripalvelut.
Jos olet kiinnostunut tulemaan myyjäksi tapahtumaan, ole yhteydessä Nauravaan lohikäärmeeseen: esihistoria@eura.fi tai p. 044 422 4826.