Kalastus

Pyhäjärviseudulla on erinomaiset kalastusmahdollisuudet. Alueen monipuoliset vesistöt tarjoavat kalastuselämyksiä erityisesti hauen ja ahvenen parissa. Euroopan yhtenä kalarikkaimpana järvenä tunnettu Pyhäjärvi kätkee aaltoihinsa suuria haukia, pannukarkeita ahvenia, maukkaita muikkuja, kivien koloissa lymyileviä täplärapuja ja pilkkijän taitoja punnitsevia siikoja. Suojaisista lahdista voi tavoittaa myös suutareita ja suuria lahnoja.

Köyliönjärven sameissa vesissä asustaa haukia, ahvenia sekä oikukkaita kuhia. Elijärvestä on mahdollisuus tavoittaa myös ankeriaita. Koskeljärvi on erämainen, suojainen ja mökitön matala järvi, joka voi tarjota kanootilla tai kelluntarenkaalla kalastavalle mieluisia yllätyksiä.

Kalastuksessa suositellaan vastuullisen kalastuksen käytäntöjä, jossa huomioidaan muut vesistöjen käyttäjät ja ranta-asukkaat sekä huolehditaan jätteistä asianmukaisesti. Ruokapöytään kannattaa valikoida mieluummin keskikokoisia kaloja kuin suuria yksilöitä. Petokalojen, kuten hauki, ahven ja kuha, suurilla yksilöillä on tärkeä rooli vesiekosysteemin tasapainon ylläpitäjänä. Suurten kalojen lisääntyminen tuottaa myös määrällisesti enemmän ja elinkykyisimpiä jälkeläisiä. Koolla on väliä.

Elijärven mökkilomat

Elijärven mökkilomien korkeatasoiset mökit sijaitsevat Yläneellä Elijärven rannalla ja Kuhankuonon laajojen retkeilyreitistöjen välittömässä läheisyydessä. Mökit soveltuvat myös kokouskäyttöön.

Meriläntie 24, 21900 Yläne
mokkiloma.fi

Kalastus Elijärvellä

Yläneellä Pyhäjärven lounaispuolella sijaitseva Elijärvi soveltuu monipuolisesti kalastukseen. (lisää…)

Kalastus Koskeljärvellä

Euran Honkilahdella sijaitseva Koskeljärvi on matala, erämainen ja kalaisa järvi. (lisää…)

Kalastus Köyliönjärvellä

Köyliönjärvi sijaitsee Pyhäjärviseudun itäpuoliskolla Säkylän Köyliössä. Köyliönjärvi soveltuu monenlaiseen kalastukseen. (lisää…)

Kalastus Pyhäjärvellä

Pyhäjärvi on Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakuntien yhteinen maakuntajärvi sekä Lounais-Suomen suurin järvi. Säkylän Pyhäjärven on sanottu olevan yksi Euroopan kalarikkaimmista järvistä. Pyhäjärven vahvuuksia ovat runsaat hauki- ja ahvenkannat. Järvestä on lisäksi mahdollisuus kalastaa esimerkiksi madetta, taimenta ja siikaa. Vahvuutena voidaan pitää myös runsasta täplärapukantaa, sillä järvestä pyydetään vuosittain noin 500 000 – 1000 000 täplärapua.

Lähde kalaan -esite

Huom. kalastuslaki uudistui vuoden 2016 alussa. Esite sisältää joitakin vanhentuneita kohtia. Lisätietoa uudesta kalastuslaista täältä.

Lomakeskus Sieravuori

Lomakeskus Sieravuori on Pyhäjärven rannalla sijaitseva täyden palvelun lomanviettopaikka, josta löytyy majoitusta, ravintola, kokous- ja juhlatilat, vesiurheilukeskus, uimaranta ja saunoja. Kesäisin Sieravuoressa on tapahtumia ja elävää musiikkia.

Sieravuorentie 117, 27650 Honkilahti
sieravuori.fi

Nummirannan helmi

Nummirannan helmi on perinteinen hirsimökki Säkylän Pyhäjärven rannalla Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakuntien rajan tuntumassa.  Majoitustilaa on enintään 10–12 hengelle. Matala hiekkaranta ja rauhallinen ympäristö sopii lapsiperheille. Mökkiin kuuluvat tupa, keittokomero, kaksi parvea, sauna, pukuhuone, terassi ja puucee. Mökissä on sähkölämmitys ja vesijohto sekä saunassa puukiuas. Nummiranta soveltuu myös kokous- ja juhlakäyttöön.

Nummirannantie, 27800 Säkylä
sydanmaa.net

Säkylän erä- ja kalastusmatkailu

Säkylän erä- ja kalastusmatkailu tarjoaa tasokasta mökkimajoitusta Pyhäjärven rannalla. Majoittua voi kolmessa erikokoisessa mökissä, joista suurin on yhdeksälle hengelle. Mökit sijaitsevat Säkylän keskustan tuntumassa. Käytettävissä on myös savusauna ja kota. Saatavilla on myös kalastukseen liittyviä ohjelmapalveluja.

Rantatie 137, 27800 Säkylä
sakylanerajakalastusmatkailu.fi